Pinnani on kutistunut pesussa. Uskoni päiväkirjanpitämiseen netissä osittain hukassa. Päätän aamuisin aamukahvia juodessani, tänään menen kirjoittamaan. Tuntuu, että kirjoitusten punainen lanka on hukkunut.

Herranjumala, en kai romaania kirjoita.... enhän?

Saan nukuttua, jolleivät työvuorot sitä estä.
Saan syötyä, sitä eivät mikään syyt estävän. Valitettavasti.
Kävelyn aloittaminen on vaikeaa. Siihen löytyy syitä.

Mutta pinna paukkuu liian usein. Vapaat ansiotyöstä menevät lasten asioiden hoitoon ts. kuljetuksiin. Täällä periferiassa on se huono puoli, että autoton on jalaton. Ennen mies hoiti osan kyydityksistä, nyt kaikki sälyttyy niskaani. Myös miehen kyyditys.

Miehen kuntoutuminen on polkenut takapakkia. Se kaiketi on yksi syy kirjoittamattomuuteeni. Ei siksi, etten haluaisi purkaa näitä vastoinkäymisiä julkisesti, vaan pirulauta kun ne syö ihmistä paljon.

Jatkuva sade kastelee haaveeni selviytyä tästä kesästä rimaa hipoen. Herukat jääkööt pensaaseen. Halkoja on pihalla vielä pikku nyssäkkä, mutta ne ovat tehtävälistan loppupäässä.

Heinää laitoin seipäille ja ne likosivat vesisateessa eiliseen saakka. Sain tehtyä maanantaina lisää heinää ja sen kuivatus onnistui kuin onnistui. No, määrät ovat pieniä tällaisessa kanitaloudessa, mutta useampi seipäällinen heinää menee talven aikana.

Mielessä pyörii sairasloman hakeminen. Tiettyjä uupumuksen merkkejä on näkyvissä ja ennaltaehkäisevässä mielessä olisi kaiketi hyvä ottaa hieman vapaata, että lanttu ei pehmenisi liikaa.