Tuosta laitehässäkästä puuttui eräs erittäin tärkeä laite, joka voi mennä rikki. Vessanpönttö.

Meillä on pikkuhiljaa hiipunut vedentulo vesisäiliöön, joten rutiiniksi on muodostunut vessanvetämisen säästäminen aamuun ja vain isompien tarkoitusperien karkoittamiseksi. Kun se tapahtuu pikkuhiljaa ja etenkin kun paljon olen yksin, ei sitä niinkään tiedosta suureksi ongelmaksi - jos kohta ongelmaksikaan, sehän vielä kuitenkin toimii.

Äitini ja sisareni tulivat kyläilylle juhannuksen jälkeen. Siskoni alkoi intoamaan, että hän on korjannut vessanpönttöjä ennenkin. Minä toppuuttelin, että antaisi olla, sillä en jaksa nyt mitään korjauksia.

Turhaahan se tietysti oli - siskoni tuntien. Syy vedentulemattomuuteen löytyi tukkeutuneesta putkenmutkasta. Ei se vedestä tukkeutunut, vaan hiekasta, joka sinne oli keräytynyt vuosien saatossa. Vettä alkoi säiliöön tulla kuin ennen vanhaan. Ennen vanhaan ei vain putket tiputtaneet liitoksista vettä lattialle, joka ei ole mikään hehkeä muovimatto tai linkkeri, vaan ihme hötöpahviviritelmä. Jätesäkkiä ja pyyhkeitä ja toiveita siitä, että vuoto lakkaa pikkuhiljaa.

Näin oli jo edesmennyt isäni sanonut, että liitokset voivat vuotaa, mutta tekeytyvät sitten kuntoon. Ja näin on käynytkin. Vaan hetken kyllä jo ajattelin, että mentiin ojasta allikkoon.

Kyllä se vain näkyy, että puoli vuotta miehen aivoinfarktista on kulunut. Voimia on säästeltävä ja työt jäävät tekemättä. Työt on laitettava tärkeysjärjestykseen eli priorisoitava. Mietittävä niistä saatava hyödyn suuruus ja tekemättä jättämisestä aiheutuvat kulut ja haitat. Punnittava, mitä voi jättää tekemättä, mitä ei. Otettava se oma arvomaailma käyttöön.

Tällä hetkellä tärkeintä on heinänteko talveksi kaneille. Mutta sepäs onkin tosi raskasta hommaa näin olemattomilla pavunvarsilla. Mutta säät nyt suosivat viimein - työ vain haittaa tulevia päiviä, sillä eteen napsahtaa kaksi yövuoroa. Se laskee sitten työintoa ja tänäänkin on ymmärrettävä rajoittaa seivästämistä, ettei tule yöllä väsy.