Olisihan se mukava, jos jokin kone kahvinkeittimen ohella toimisi ilman mittavia korjaamolaskuja - tai kohta entisten ystävien aviomiesten paikalle hälyttämisiä.

Osa syynä rikkoutumiseen voidaan kaiketi pitää myös koneiden käyttöiän pituutta. Osa koneista on ontunut jo vuosia. Sitä se köyhyys teettää. Ja ylpeys, jonka turvin pysytellään pois sossun luukulta.

Pölynimurini on kierrättävä. Imee joten kuten ja päästää liitoksista ulos hienoimman pölyn. Voisin siis poimia ne roskat käsinkin. Mutta imurin ääni antaa kuvan tehokkaammasta siivoustuloksesta - ja ahkerasta emännästä.

Pyykinpesukoneeni pyörii taas. Niin kuin se pyörii lähes joka päivä. On pyörinyt jo vuodesta 1992. Kelpo kone, joka uurastaa, vaikka poistoveden moottori pitää pahaa ääntä... sekin ontuu.

Astianpesukoneesta suli roskasihti. Kuulema merkkikohtainen ongelma. Ei ole ollut asiaa Italiaan, enkä halunnut pakettia sieltä koneeseen, mikä tarvitsisi kaksi kertaa enemmän vettä pestäkseen yläkorin juomalasit puhtaaksi. Joten pesen käsin astiat. Kone täyttää yhden allaskaapin seinän virkaa meidän pienessä 60-lukulaisessa omakotitalossa. Olisi kyllä kapeammalle seinälle tarvetta....

Ruohonleikkurini ei ole toiminut kolmeen vuoteen. Ostin viikatteen. Haaveilin kelaleikkurista - jäi kauppaan. Ostin koiranpennun. (Tämä on sitä arvottamista!) Sain äidiltäni ruohonleikkurin, jota hän ei saa oikein käyntiin. (En valitettavasti minäkään...) Meillä koneet korjaa ja huoltaa se mies, jota ei ole nyt kevättalvesta näkynyt. Muistuttaa sitä miestä, joka on täällä vapaillani hoidettavana sairaalasta...

Mieheni auto oli jo rikki ennen mieheni rikkoutumista. Hän itse ei vain tahdo muistaa sitä. Joten ei hän muista mikä siinä autossa oli rikki... se on niin hankalaa tämä elämä nykyisin.

Minun autoni meni rikki, kun piti mennä katsomaan rikkimennyttä miestäni. Vihaan jälkiasennettuja varashälyttimiä.... jäi autoni ajonestoineen pihaan ja siinä se nyt seisoo vieläkin. Uudet talvirenkaat upoten roudan sulamisen jälkeiseen maahan ja ruohonleikkurittoman pihanomistajan nurmikkoon.

Autoni ei ole minun, vaan poikani nimissä. No, hänellä ei taas ole ajokorttia, joten kikkailin tässä viime vuonna. Ja nyt minun ja mieheni autot puskevat ruohoa ja minä käyn lisäämässä niihin seisontalupaa kuukausi tolkulla vakuutusyhtiöni nettisivuilla, jonne sain kaikille vakuutuksenottajille tässä perheessä omat tunnukset kesän alussa.

Tämä kulkupelini piti katsastaa, jotta saataisiin sekin rikki. Kolmesataa korjauslaskua ja muut katsastuskulut. Onneksi vaihdoin korjaamoa, kun edellisestä sanottiin, että katsotaan mistä sitä öljyä vuotaa, jos vuoto ei pysy inhimillisellä tasolla. (Puhummeko todella autosta?)

Tämä nykyinen korjaaja kiristi öljypohjan pultit ja laittoi uuden pultin puuttuneen tilalle. Nyt tämä autoni, joka ei ole siis omani, jatkaa inhimillistä ajoaan käskystäni. Pitäisi nyt muistaa tilata uusi aika ja vaihtaa se tiiviste sinne ja uudet öljyt. Se voi olla vaikeaa, jos on rahat loppu.

Televisioni ei ole ihan uusi. Kaukosäädin ei ole enää toiminut kahteen vuoteen. Digiboxini on varmaan digiboxitehtaalla - vieläkin. Kävin kyselemässä tallentavien hintoja, jotta niskani ja silmämunani saisivat liikuntaa. Kyllä pyöritellä saikin. Mutta tämä tapahtui ennen sitä kun se mieheni sekosi keskussairaalassa siihen aivoverenkiertohäiriöönsä. Nyt maksan miestäni sairaalassa tallentavasta toiminnasta, että voin käydä töissä, että voin maksaa tallentamisesta sairaalassa, että voin käydä töissä ja saada rahaa mieheni hoitoon sairaalassa... anteeksi, nyt menee aiheen vierestä ja jäi hemmetti luuppiin minunkin aivot, joita ei ole vielä koskaan tutkittu, että onko siellä tyhjää täynnä ja pimeätä puolillaan.

Meillä on kaksi jyrsintä. Kolme viikkoa keväällä käytiin peltojyrsintä nykimässä silittelemässä kylkiä ja kurkkimassa sytytystulppaa, ettei ole karannut nykimisten välillä. Se lähti sitten viimein käyntiin, mutta kun meistä kummallakaan - minulla ja sillä keväästä asti meillä hoidossa käyvällä miehellä - ole keinoja (joita voimiksi kutsutaan) sen jyrsimen kesyttämiseksi ja etenkin sen meille luvatta muuttaneen peltovalvattimeren lannistamiseksi. Ei ainakaan jyrsinosalla. Pitäisi vaihtaa kyntöaura - ja se on jo kyllä minulle liikaa. Tällä kertaa. Ehkä syksyllä teen sen. Joten peltovalvateilta katkeaa kaulat lähiaikoina uskollisella viikatteellani.

Tiedättekö mitä? Meillä on kaksi peräkärryä. Joten meillä ei ole kattotelineitä kuin miehen autoon. Tarina jatkuu. Meillä on kaksi autoa, joissa on peräkoukku. Jep-jep. Oikein arvattu! Koukut ovat niissä autoissa, jotka eivät enää käynnisty. Todella vapauttava tunne. Ei tarvitse viedä kanoottia venekoppeliin. Se harmittaa, kun kanootti kyllä toimisi - luultavasti, jos ei ole talven aikana ruvennut vuotamaan....

Tämän kaiken laitekurjuuden keskellä, ainoa lohtuni on tämä tietokone, joka ei vielä toistaiseksi ole rikkoutunut. Myöskään kännykkä ei ole rikkoutunut. Se tahtoo vain hukkua, mikä on sekin melko kiusallista.

Mutta lohdullista on sekin, että koneet eivät siis mene rikki, kun kosken niitä. Ne ovat jo valmiiksi rikki tai emme osaa niitä käynnistää. Mies ei muista kaikkia namiskoita neuvoa ja minä en puolestani lue koskaan niitä manuaaleja, mikä voisi kyllä olla viisasta. Aion lähteä tästä raivaussahaa käynnistämään. Sekään ei lähtenyt käyntiin, koska mieheni ei muistanut mitä kaikkia riivatun nappuloita pitää pumpata ja painella ja väännellä ennen käynnistämistä.

Luultavasti tuossa urakassa käy niin, että kohta kuuluu viikatteen teroitusääniä.